Väliaika; kahvia ja pullaa

Istuskelen Eerikkilän Urheiluopistolla ja odottelen että C14-ikäluokan Huuhkajatapahtuma pyörähtää käyntiin. Seuraavat neljä päivää saa pelaajatarkkailun merkeissä nauttia Suomen tämän ikäluokan parhaimmiston peleistä. Omasta valmennettavasta Hongan ryhmästä on täällä mukana lähes koko joukkue. Tunnin sisään heitetäänkin jälleen futismode päälle ja muu elämä saa unohtua – ehkä jopa kokonaisiksi neljäksi päiväksi. Sitä ennen kuitenkin pieni välicheck missä mennään hölkkäelämän puolella.

Karhunkierroksen kisasta on nyt kulunut 2,5viikkoa. Palautuminen kisasta on ollut haastavaa. Kisan seuraamuksena polvessa ilmeni seuraavalla viikolla häikkää ja sitä häikkää on kestänyt tähän päivään saakka. Saman polvivaivaisen jalan pohje ja sääri on myös ollut normaalia kipeämpi. Lenkkeilyt ovat siis olleet viimeiset viikot nollissa. Fillarilla olen pystynyt jokusen lenkin heittämään, mutta ajoittain siinäkin kipeytyy varsinkin polvi.

Eilen kävin fysioterapeutilla. Fysioterapeutti löysi aika äkkiä ongelmakohtia. Tällä kertaa vasemmassa jalassa oli nilkka lukossa. Lisäksi polvi kääntyi sisäänpäin eli polven linjaukset askelluksessa olivat pielessä. Siinä sitten fyssari joutui hommiin kun väänteli paikkoja paikalleen ja luut sen kuin narskuivat. Käsittelyn jälkeen polvi selkeästi tuli heti paremmaksi ja useimmat kipukohdat hävisivät heti. Nilkka sen sijaan ärtyi käsittelystä ja eilen illalla sekä tänään aamulla kun kävin hölkkää kokeilemassa niin juoksemisesta ei tullut yhtään mitään nilkkakipujen johdosta. Seuraavat päivät Eerikkilässä pyhitetäänkin täysin jalkapallolle ja oma kuntoilu saa jäädä hetkeksi.

Nuts Pallas lähenee. Helmikuusta toukokuulle sairastumiseen kestänyt erinomainen treenijakso on alla. Sen jälkeen harjoittelua ei olekaan tehty. Nyt siis noin kuukausi on menty oikeastaan ”harjoittelematta” tai lähinnä keräillyt viikossa 5-7tuntia fillarilla. Väliin onneksi mahtui Karhunkierroksen 84kilometrin rykäisy. Kuitenkin tällä hetkellä tuntuu siltä että kroppa kaipaisi treenausta ja varsinkin kovia treenejä, jotta jälleen pääsisi käsiksi hyvään juoksumodeen. Fyssarin mukaan neljän viikon kuluttua kaikki pitäisi olla jo kunnossa, mutta mikäli harjoittelun jatkuminen siirtyy ja siirtyy niin täytyy pohtia onko järkevää astella Pallaksella lähtöviivalle. Pelottavin skenaario nimittäin on se, että saisin nyt yhden tai kaksi treeniviikkoa alle, Pallaksen kisan päälle ja siitä sitten taas kuukauden tai kuukausien treenisaikun.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin viisaampi. Seuraavan kisan jälkeen, mikälie onkaan, niin astelen heti fyssarin vastaanotolle ja tarkastan kaikki mahdolliset lukot ja muut mitä jaloista voi löytyä. Toinen missä lienee mietittävää on sopivan vuosittaisen kilpailumäärän miettiminen. Karhunkierros-Pallas väli on ainakin liian lyhyt tällä hetkellä itselleni. Viime kaudella tuplatut harjoituskilsat ja useat viime kauden kilpailut ovat myös saattaneet johtaa siihen että tällä hetkellä varsinkin pidempien rykäisyjen jälkeen paikat lahoaa. Viime vuonna vielä Kokkolan 6h ja Masun 100km kisasta palauduttiin jo muutamassa päivässä hölkkämodeen, tällä hetkellä ei enää palauduta.

Karhunkierros yhdeksässä tunnissa

Torstai-aamu. olotila on karsea, kurkku kipeä ja yskää. Tein päätöksen että olen seuraavan päivän 160km:in kisasta auttamatta ulkona. Se päätös olikin pitkästä aikaa itseltäni järkevä päätös – tosin hyvin hankala ja raskas sellainen. Olinhan kuitenkin juuri tuota kysenomaista kisaa varten harjoitellut menneet kuukaudet. Ennen päätöstäni olin kuitenkin vielä yhteydessä mäyrätohtori Noksuun, joka oli asianlaita samanmielinen. Pyysin kisajärjestäjältä, jos voisin vaihtaa osallistumiseni lauantaina starttaavaan Karhunkierroksen 80km (84km) kisamatkalle eli matkalle joka käytännössä siis tarkoitti Karhunkierroksen vaellusreitin kiertämistä päästä päähän. Näin saisin yhden päivän lisää toipumisaikaa ja voisin lauantaina aamulla tehdä päätöksen voisinko startata edes siihen.

Perjantaina iltapäivästä ensimmäistä kertaa oloni alkoi hieman kohentumaan. Jotain kuitenkin kertoo se, että kun kävimme katsomassa Oulangan huollossa 160km kisaa ja hölkkäsin huoltajani kanssa muutaman sadan metrin niin purskahdin välittömästi yskään, joka kuulosti siltä että olisin vedellyt viimeiset 50-vuotta tervaa keuhkoihin.

Perjantai-iltana aloin miettiä tulevaa kisaa. Pettymys osallistumattomuudesta 160km:iin oli nyt unohdettava ja katsottava huomiseen. Pakkasin juoksukamat muovisäkkiin ja juoksureppuun laitoin tarvittavat tarvikkeet ja energiat lähtöä varten. Selasin nopeasti osallistujalistan ja totesin että todennäköisesti Ruokolaisen Tero lähtee kovaa. En vaivannut päätäni kuitenkaan seuraavalla päivällä joten jätin miettimättä kisastrategian, enkä tehnyt minkäänlaista huoltosuunnitelmaa. Kunhan otin energiaa mukaan ja katson sitten kisan aikana mitä otan ja missä vaiheessa.

Perjantai-yö oli kylmä ja karmea. Kurkunpääntulehdus oli poistunut, mutta sitä seurannut yskä valvotti koko yön. Taidoin torkkua korkeintaan tunnin verran. Neljän aikaan vierestäni yskimiseeni herännyt huoltajanaiseni kyseli unenpöpperössä että aionko todella lähteä kisaamaan. Aioin kai. Lopulta nousin sängystä ylös kello 05:15 ja lähdimme ajamaan kohti Hautajärveä. Matkalla Hautajärvelle söin Clifbarin ja banaanin sekä join 0,5l vettä. Adrenaliinia alkoi virrata jo suonissa sillä kun Hautajärvelle pääsin, niin painelin itselleni epätavanomaiseen aikaan paskalle vessaan.

Siellä sitä seisoskeltiin muiden mukana. Shortsit jalassa, lippalakki päässä. Kisassa jota varten en varsinaisesti ollut harjoitellut. Viime ajan harjoittelut olivat sisältäneet paljolti hidasvauhtista polkuilua. Nyt tiesin että tässä kisassa alussa todennäköisesti tullaan jo tööttäämään sellaista vauhtia, jota olin todennäköisesti juossut vain muutaman kerran tämän vuoden puolella. No samapa tuo, mitä nopeammin, niin sitä nopeammin maalissa. Niin kai. Olin kuitenkin arvioinut vauhdit liian alakanttiin. ”Oulankaan tulen noin kympiltä”…

Kisan startti. Siirryn lähtöviivan läheisyyteen. Ruokolaisen olin jo bongannut. Olin myös kuullut että mukana on jokin seikkailujuoksija nimeltäänsä Pekka. Kova kaveri joka laittaa kuulema kirjoja reppuun ja repun selkään jotta saa lisäpainoa juostessa mäkitreenejä. Selvä se. Tähän kyytiin pitää päästä. ”Voi olla että katselen Oulangan huollossa jatkanko vai keskeytänkö”..

Pam! Tero pinkoo kärkeen. Itse hieman hämmennyn kun eturivi tykittää jalkaa toiseen eteen. Jään lähdössä noin kymmeneksi ja Tero näyttää karkaavan muutaman muun kanssa jo parinkymmenen metrin päähän! Parinkymmenen metrin päähän! Kelatkaa! 20metriä!! 84km:n matkalla!! ”Nytkö peli jo hävittiin”.

Spurttaan. Otan kärjen kiinni. Tähän kyytiin on nyt lähdettävä! Tero menee ekana. Sitten on Pekka ja joku kolmas muu mukana. Minä tulen neljäntenä. Juostaan peräkkäin. Katselen kelloa… Ensimmäinen kilsa.. 4:15… Toinen kilsa 4:20… Kolmas kilsa 4:20… Sitten joku tippuu jäihin ja meitä on enää kolme. Tero painaa edellä, hyppään jossain vaiheessa Pekan ohi toiseksi ja juostaan kolmistaan letkasssa. Tero on päättänyt alussa jo katsoa mistä meihin muihin on. Vauhdit ei näytä tippuvan. Sen lisäksi jossain viiden kilsan kohdilla Ruokolainen päättää alkaa höpistä. ”Joo, on tänään kyllä melko nopeessa kunnossa tää alun pätkä ainakin”.

Ruokolaisen kyselytuntia en kestänyt, se oli liikaa. Noin kahdeksan kilometrin kohdalla päätän jättäytyä Teron ja Pekan kyydistä. Nyt mennään liian kovaa ja liian mukavia höpistään. Hiljalleen kaksikko häipyy puiden taakse. En tiputa vauhtiani kuitenkaan paljoa, joten näen vielä muutaman kilsan verran äijien hahmot vilahtavan puiden lomasta.

Saavun Oulangan huoltoon noin klo: 09.25. ja olen kärkeä muutaman minuutin perässä. Tämä oli hieman yllätys. Ajattelin Teron ja Pekan painelleen kovempaa. Oulangan huollossa on kiirettä  – ainakin huoltajallani. ”ööö.. sun piti olla täällä kymmeneltä”. Huomaan että siellä ollaan juuri herätty torkuilta tai sitten salkkareiden viimeisin jakso on jäänyt pahasti kesken. Nappaan nopeasti huollosta lisää geelejä taskuun, täytän vedet ja pingon matkaan.

nutskarhunkierros2017-2026 (1)

 

kisa

Kauniisti virtaa joki. Hups. Lennähdän helpolla osuudella kyljelleni maahan. Kuka helvetti kamppas. Tässähän on vain hiekkaa. Pieni juurakon pala kurkistaa maasta ja virnuilee. Siitäs sait. Nousen ylös ja tsekkaan ettei mitään hajonnut juoksurepusta tai kylkiluista, sillä ilmalento oli näyttävä.

Jaahas. Sitten uidaan. Joki, vesilammikko, puro, lampi. suo… mikälie.. keskellä kelluva pitkospuu, joka ei ylety läheskään kuivalle maalle. Ensin hyppäät polvia myöten jääkylmään veteen ja sitten ponnistat kelluvalle pitkospuulle jolla tasapainoilet hetken kunnes tajuat senkin vievän vain veden alle. Ei muuta kuin eteenpäin. Litimärillä kengillä.

Matka Juuman huoltoon on haastava. Oulangan huollosta oli sen verran kiire lähteä, että paljoakaan ei tullut mietittyä mitä Juumaan saakka tarvitsee. No, puolivälissä Juumaan, 15km jäljellä ja onhan se kiva kun energiat ovat loppu ja myös vedet. Täytän ensimmäisen kerran vedet todennäköisesti jostain lumensulamisvesistä. Toisen kerran löydän jonkinlaisen puron jonne upotan pullot jotta saan vettä. Hyvää! Bakteereja!? Ehkä! Mutta hyvää kuitenkin!

Koskas se Juuma tulis. 15km on melko pitkä matka tässä vaiheessa kisaa ilman energioita.

Oho, hups. Mullahan oli tässä uudessa juoksuliivissä tääkin tasku. Siellähän oli 100g apteekin nallekarkkeja. Vedän koko karkkipussin naamaan. Noin 10min kuluttua elän uutta nousua. Painelen viimeiset viisi kilometriä Juuman huoltoon jopa alle vitosen kilsavauhteja. Tai ainakin parin kilsan verran.

Juuman huoltoon tulen helvetin nälkäisenä. Alan ahmimaan Dominokeksejä, karkkia, sipsejä. Ihan mitä vaan. Kysyn huoltajalta että voinko ottaa pari kourallista dominokeksejä juoksuliivin taskuihin mukaan. Aivan helvetinmoinen nälkä. Ahmin ja ahmin.

Kilometrit 8-50 on melko yksinäisiä. Muutamia 160km kisailijoita ohitin ja loppua kohden alkoi Ansiot mennä ohi lyhyemmän matkan kisasta. Juumankin jälkeen edelleen juoksen aikalailla yksin. Keisteri on ohittamassa jossain vaiheessa ennen Konttaista. Päätän että en päästä ohitse vaan otan pienen kirin tässä vaiheessa jo. Painellaan Keisterin kanssa jokunen sata metriä hyvää vauhtia kunnes totean että ehkä nyt ei kuitenkaan tänään enää lennetä. Keisteri pyyhältää ohi.

Seurailen jokaisella huoltovälipätkällä väliaikoja. Nelonen oli Oulangassa kolmisen minuuttia perässä, Juumassa kymmenisen minuuttia. Perhana. Ei sitä hirveästi voi vauhtia tiputtaa, joten jatkan matkaa mahdollisimman nopeasti. Edeltävät näyttävät karanneen. Oulangassa olin kärkeä vain kaksi minuuttia perässä, mutta Juumassa Tero oli ottanut eroa jo päälle 30minuuttia. Tero on vedellyt Oulanka – Juuma välin hyvää tahtia. Se väli, jossa itsellä energiat loppuivat ja jossa jouduin ehkä turhaan hieman hidastelemaan. En siis keskity enää kärkikaksikon etenemiseen, vaan pyrin pitämään kolmannen sijan.

Kohti Konttaista. Lunta. Märkää. Pientä nousua ja laskua ennen Konttaista jota voisi hyvin juosta ripeämminkin, mutta askellus lumikourussa on haastavaa. Tai sitten alkaa vain olla hieman puhki. Etenen kuitenkin juoksemalla. Otan muutamia lyhyitä kävelypätkiä joilla tankkaan energiaa.

Saavutan Konttaisen huollon ja alan olla melko varma kolmossijasta. Käsken huoltajan soittamaan kun nelonen lähtee Konttaisen huollosta. Puhelua ei hetkeen kuulu. Tsekkaan kännykällä tulospalvelusta ja totean että enää ei ole mahdollista ryssiä kolmatta sijaa. Rallattelen rauhallisesti hetkisen aikaa kunnes tajuan että voisin ehtiä alittaa yhdeksän tunnin ajan. Singahdan vauhtiin.

”Tästä on Rukalle tasan 2,5km”. Mitäs ihmettä. Sittenhän tässä on gepsi näyttänyt ihan pyllyä. Ei taida onnistua alle ysituntia. Tai sitten saa olla täysin suoraa pätkää ja alamäkeä.

Saavun maaliin ajassa 9:08h. Kävelen eteenpäin maalialueen huoltoon ja ahmin keksejä. Dominokeksejä tai jotain muita. Ahmin yhden lautasen tyhjäksi kekseistä. Siirryn seuraavalle lautaselle. Sipsiä. Joo.

Illalla käyn baarissa ottamassa muutaman. Katselen myös aikaisempien vuosien tuloksia ja huomaan että olen kautta aikojen kolmanneksi nopein Karhunkierroksen suorittaja. Ainakin tässä kysenomaisessa kisassa. Sehän on siistiä.

Kiitokset kisajärjestäjille. Juoksutovereille. Huoltajalleni. Itselleni.

Kisavarustus: Hoka One One Speedgoat-kengät, Rehband-compressiosukat, Hoka One One -tiimishortsit ja -paita.

Kisaeväät:

Dexal energiageelejä. Apteekin luomu nallekarkkeja 4x100g pussia. Vettä.

 

 

Valmistava jakso 2/3 / Karhunkierros 165km

Viimeisimmästä blogikirjoituksesta starttasikin valmistava jakso kohti Karhunkierroksen 165km:in tarpomista. Nyt kun kisaan on aikaa enää noin kuukauden päivät, niin on hyvä tehdä pieni tsekkaus menneisiin treeneihin. Harjoituksista on jäljellä vain noin 1/3-osa kunnes lähtölaukaus pamahtaa. Alla käyn pintapuolisesti erittäin tarkan ”juokse kun siltä tuntuu” strategiaan keskittyvän ja vähintään yliopistolliset kriteerit täyttävät harjoitusohjelmani menneiltä viikoilta. Helppo ohjelma ei ole ollut, sillä näiden lisäksi on tietenkin aikaa mennyt paljolti jalkapallokentillä säännöllisen epäsäännöllisillä ajoilla, sekä muutamaan otteeseen on jo lentokilometrejäkin kerätty. Molemmat, niin pallo kuin hölkkä, ovat kuitenkin tukeneet toisiaan hyvin ja antaneet päivään energiaa ainakin muutaman lisätunnin. Olen onnellisessa asemassa, että voin kuluttaa molempiin lajeihin paljon aikaa.

Tummenetulta viikon toteutuma, perässä tavoite jonka olin asettanut kun helmikuussa asioita aloin tarkemmin pohtimaan.

VK9 – 135km. 11h25min, 450m+. Tavoite: 140km, 0m+.

Sisälsi peräkkäisinä päivinä keskellä viikkoa vauhtijuoksuja – back to back. Noin kympin reippaita juoksuja kiihtyvästi 3:45-4:15min/km-vauhdeilla. Kovimmillaan 3:15min/km loppuhuipennuksia. Kaikki lenkit Hokan Cliftoneilla.

VK10 – 141km. 11h45min, 1500m+. Tavoite: 140km, 1000m+.

Sama painopiste kuin edellisellä viikolla, mutta vauhtijuoksut kovempina. Kymppi mm. 39minsaan tiistaina ja torstaina 38minsaan. Tällä viikolla kokeilin Hokan Claytoneita vauhdikkaammilla lenkeillä. Niille sopivat erinomaisesti. Muuten suosin edelleen Cliftoneita.

VK11 – 157km. 12h41min, 1900m+. Tavoite: 140km, 1000m+.

Edelleen sama teema eli vauhdikkaita juoksuja mukana. Keskellä viikkoa pidemmän lenkin keskivaiheilla seitsemän kilometriä kiihtyvästi niin kovaa loppuun kuinvaan lähti. Mäkisessä Bodomjärven maastossa saa hapot helposti pohkeisiin. Lauantaina kävin vetämässä maratonin ja hieman lisämetrejä, 43kilsaa kiihtyvästi. Ensimmäinen puolikas 21,5km ~1:38 ja toinen 21,5km 1:30.

VK12 – 72km. 6h30min, 2000m+.  Tavoite: 80km, 500m+.

Teemana palauttava viikko, painopisteen muuttaminen. Vauhtilenkit ajatuksena jättää väliin ja keskittyä tulevina viikkoina määrään sekä maltilliseen nousumetrien keräilyyn. Keskiviikkona perselihasten aktivointi Malminkartanon mäellä. 17kertaa raput ylös ja hiekkatietä alas. Matkaa taittui 10km ja nousumetrejä tonni. Aikaa meni 1:13.  Seuraavat kaksi päivää olikin sitten perse kipeänä Italian reissulla. Lauantaina Sorrentossa Napolin lähettyvillä pitkä nousu mäen nyppylälle ja sunnuntaina Roomassa hölkkää.

VK13 – 152km. 13h, 2800m+.  Tavoite: 163km, 3000m+.

Tarkoitus kerätä määrää ja nousumetrejä maltillisen sopivasti. Niitä löytääkin Nuuksiosta. Tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja lauantaina puolipitkiä lenkkejä pituudeltaan 22-30km. Jokaiseen mahdollisimman monta mäennyppylää. Vauhti tasainen. Nuuksion hiekkatiet vielä jäiset, joten asfaltilla. Vauhtilenkit jääneet pois. Hokan Challengerit ensimmäistä kertaa käytössä, mutta eivät viimeistä! Huikea tuntuma.

VK14 – 152km. 13h15min, 2800m+. Tavoite 163km, 3000m+.

Samanlaista settiä kun edellinen viikko. Vauhtijuoksut pois kokonaan. Malminkartanon mäellä lisäksi perjantaina pieni normaaleilla vauhdeilla tehty mäkiharkka johon sai 500m nousua yhteentoista kilsaan. Lauantaina 31km ja alustana kaikki mahdollinen asfaltista lumeen, mutaan, pitkospuihin ja polkuun. Nuuksio edelleen jäinen ja osin lunta hiekkateillä.

VK15 – 141km. 12h30min, 2000m+. Tavoite: 90km, 1000m+.

Edelleen samaa teemaa, mutta tällä kertaa alkuviikosta pääsi jo jäättömälle polulle ja keskiviikosta eteenpäin Madridiin +27asteeseen. Puolipitkiä lenkkejä pituudeltaan 20-28km. Alunperin suunnitelmassa oli kevyt viikko, mutta kerta kun juoksuttaa, aurinko paistaa ja kroppa sekä pää ei tunnu kaipaavan lepoa, niin silloin juostaan. Viikon juoksut Challengereilla.

IMG_20170417_193941 (1)

Alkanut viikko on kevyt viikko ja tarkoitus olisi kerätä maksimissaan noin sata kilsaa. Seuraavat kaksi tai kolme viikkoa sitten jälleen enemmän kilsoja nuppiin.

Heikon loukkaantumisen vaivaaman tammikuun johdosta vuoden juoksutilastot ovat vasta nyt jälleen vuodelleni asetetussa tavoitevauhdissa (5000km): 1580km, 138h, 19500m+. Mikä on kuitenkin mukavaa, on se että nousukuntoa on selkeästi havaittavissa ja 140-150km viikot eivät enää tunnu läheskään samalta, ts. rankoilta, kuin esimerkiksi viime vuonna. Uskonkin että jo ehkä vuoden kuluttua 140-150km/vk voisi olla hyvinkin se kevyen viikon määrä. Tärkeintä kuitenkin pitää maltti, ettei sorru loukkaantumiskierteisiin.

Takaisin tällä planeetalla – Reissustoori Moganista ja muuta pöhinää

Muutaman kuukauden vaivat alkaa olla selätetty. Tai no vielä on ajoittain tuntemuksia, mutta juoksua eivät haittaa. Edelleen käyn fysioterapeutilla ihmettelemässä jalkoja kertaalleen kuukaudessa sekä päivittäin 2-4x teen nilkan kuntoutusliikkeitä. Ei sitä koskaan tiedä, koska nilkka lyö itsensä taas lukkoon. Viimeiset viisi viikkoa olen siis kyennyt juoksemaan ja olenkin tuona aikana lähinnä nautiskellut kevytvauhtisista lenkeistä ja jättänyt tehot matalaksi. Määrät ovat myös pysyneet maltillisina. Viimeiseltä neljältä viikolta viikkokeskiarvo on 107km ja 9h56min juoksua per viikko. Helmikuussa sain kasaan noin 410 juoksukilometriä. Nyt on sitten palattu takaisin ja kunnon nousun on jo huomannut. Hieman oli ehtinyt tatsi lähteä pitkän tauoan aikana.

14.2-22.2 vietin viikon verran Moganissa Gran Canarialla, josta myös suonissani virtaava veri myös puoliksi kumpuaa. Majoittauduin Los Navarros nimiseen kylään tai jos sitä edes kyläksi voi sanoa. Muutama talo tien varressa, joka johti Moganiin ja Puerto Moganiin. Majoituspaikkana toimi Friends Hostel, joka varmasti oli yksi saaren oudoimmassa paikassa sijaitseva hostelli. En kuitenkaan ollut hostellin ainut asukas, vaan perille päästyäni huomasinkin onnekseni myös toisen hölkkäilijäkanssatoverin, joka sattumoisin seuraavalla viikolla voitti(!) Transgrancanaria 360 kisan, jossa kierretään siis koko saari ympäri ja matkaa taittuu noin 250km.

Luca oli saapunut hostelliin muutamaksi päiväksi vaimonsa kanssa joka oli häntä kisassa huoltamassa. Tarkoitus oli Lucalla piipahtaa tarkastamassa lähialueen reitti, josta tuleva kisa kiertäisi. En valitettavasti ehtinyt Lucan kanssa hölkälle, sillä omat lenkkini painottuivat aamuihin, kun italialainen taas starttasi koneensa iltamyöhäsellä. Hän oli arvioinut että juoksee tuon kohdan reitistä kisassa pimeässä, joten halusi siten harjoitella myös osuuden pimeydessä.

IMG_2370[1].JPG

Kuva hostellin partsilta, jonka taustalla näkyy reissun hölkkäkohteita jonne polut johtivat. Aluksi täytyi hölkätä kylläkin kilsan tai kaksi maantietä pitkin. Hostellin asiakkaat olivat ympäri eurooppaa. Löytyi muutama pyöräilijä, mutta myös muutama hippie, jotka nautiskelivat rauhallisesta oleskelusta keskellä ei mitään. Omistaja oli saksalainen, jolla oli englannin taidot hyvin hallussa. Yö kustansi kympin luokkaa ja hostellin vapaaehtoistyöntekijä, hippiepoika, oli kohtelias ja nouti pientä korvausta vastaan lentokentältä vanhalla kaarallaan.

Hostellin vieressä oli mukavasti noin tonnin kukkula, jota pääsi kipuamaan aina lenkille lähtiessä. Moganin reissu olikin reisille kova setti, mutta reissun paras anti oli se että tällä viikolla olen nyt huomannut että tuon viikon aikana kerätyt 100km ja 4300m+ ovat palauttaneet hieman ruosteessa olleen terän takaisin. Moganissa pääpainona olivat ns. ajallisesti pitkät juoksut. Juoksin seitsemän päivän aikana yhteensä viisi lenkkiä joista pari lenkkiä osuivat pituudeltaan 3-4tunnin kestoiseksi, kaksi lenkkiä 2-3tunnin ja yksi lenkki alle 2tunnin kestoiseksi. Muuten sitten vietin päivät makoillen sängyllä, kävellen Moganin kylään syömään ja ruokaa hakemaan (per suunta n. 3km) ja välillä otin bussin Puerto de Moganiin, jossa kävin kävelyillä ja istuskelemassa rantakuppiloissa.

Moganin kylässä varsinkin safkat rafloissa, niissä muutamassa, olivat ihan kelvolliset. Kahdeksalla eurolla sai jo ihan hyvät mätöt. Yhtenä päivänä innostuin Puerto Ricoon iltaa viettämään, mutta puhti oli pois ja tanssilattia jäi tällä kertaa testaamatta. Puerto Ricosta taksi Los Navarroon maksoi 20e. Puerto Moganiin oli noin 17euroa ja Moganiin olisi ollut varmaankin noin 22euron luokkaa.

img_24112

Yllä oleva kuva lenkiltä Mogan- Montana Tauro-Puerto Rico. 25km, 1000m+ ja aikaa meni 2:35h. Pysähdyksineen 2:50h. Tämä reitti oli upea. Ensin 800m nousu ensimmäiseen kuuteen kilometriin, jonka jälkeen loiva alamäki Puerto Ricoon polkuja pitkin ja lopulta kapeaa hiekkatietä pitkin jossa ei juuri ketään kulkenut. Varsinkin ensimmäiset noin 15km huikeaa maisemaa, jossa ei edes patikoijia näkynyt. Sen verran syrjässä on Tauron lähiseutu. Määränpäästä Puerto Ricosta bussi Moganiin maksoi muistaakseni 1,4euroa. Puerto de Moganista Los Navarrosiin saman verran. Matka kestää bussilla noin 15-20minuuttia.

img_23471

Maisemat ja mies Tauro ”vuoren” lähettyvillä. Tästä oli vielä noin 200m nousu Taurolle. Molino del Viento nimisestä kylästä, joka oli kilometrin päässä Moganin kylästä, lähti polku suoraan Taurolle josta sitten poukkoili useita erilaisia polkureittejä aina Puerto Ricoon tai esimerkiksi Roque Nublolle saakka. Valitettavasti Nublon reissu tuli jätettyä väliin sillä viimeisinä päivinä vuorilla oli myrkysää ja alkoi mieskin olla jo aika hapoilla. Melko lähellä olisi ollut myös Soria niminen paikka, joka olisi ollut näkemisen arvoinen mesta.

IMG_2408[1].JPG

Mogan – Veneguera – Tasarte – takaisin Moganiin hölkältä, n. 20km ja 820m+. Tällä reitillä kaksi mukavaa noin 400m nousunyppylää polkua pitkin. Venegueran kylä todella hieno maalaiskylä ja maisemat matkan varrella mahtavat. Kuvassa Moganin kylä paluulta. Kylän takana Taurolle johtavaa mäkeä. Polku Tasarteen sen sijaan olisi johtanut aina La Aldeaan ja lähialueella olevaan noin 1100-1400m korkeudella olevaan rauhoitettuun alueeseen nimeltä Inagua. Kuvassa olevan Moganin parhaat ruokapaikat sijaitsevat melkolailla keskelle katsoessa hieman vasemmalla. Ylhäällä kylää löytyy Spar-ruokakauppa.

Alla pari videota:

Hölkkää kukkulan harjanteella – shokkiwau

Hölkän kiipeilyosuus

Paluu kanarialle tulevana helmikuussa, jolloin Transgrancanaria kisaan osallistuminen! Kisamatka vielä harkinnassa.

Jatko

Jos en väärin laskenut niin Karhunkierroksen 160k:lle on noin 11viikkoa aikaa.

Harjoitusohjelmassa edetään jalat edellä, mutta tarkoitus on tehdä kolme kovaa viikkoa ja yksi palauttava viikko per kuukausi. Kovilla viikoilla määrät päälle 140kilometrin ja pari reipasta lenkkiä. Lähempänä lisätään nousumetrejä (heti kun ulos päästään) sen verran että viikossa kerätään saman verran kuin Karhunkierroksen 160km:lla tulee yhteensä nousua.

Tämän vuoden kisat aikalailla jokseenkin selvät, eli eivät ollenkaan selvät kuin kahden kisan osin.:

Karhunkierros 160km

Pallas 130km

Spartathlon (jos mukaan pääsen)

Masokistin Unelma 100km (ehkä)

Helsinki Ultra Run 6/12h (ehkä)

Vaarojen Maraton (ehkä)

Joensuu Nigh Run 12h (ehkä)

Riks raks poks – paskajalkaan ratkaisuja

Tänään istuin ensimmäistä kertaa elämäni aikana fysioterapeutin vastaanotolla. Siinä tuijotimme hämmästellen molempia jalkojani. Kauaa ei tarvinnut ihmetellä. Syy jonka vuoksi päädyin kokeilemaan fysioterapeuttia olivat toistuvat ongelmat oikeassa jalassa ja tarkalleen ottaen nilkan, jalkapöydän ja säären seudun kivut, jotka aina välillä tuppaavat tekemään juoksusta hankalaa ja pahimmassa tapauksessa niin hankalaa että päkiöille nouseminen on mahdotonta ja siten myös juokseminen. Viimeiset kaksi kuukautta olen nyt potenut vastaavaa ongelmaa jälleen. Pohdimme vastaanoton alkuun kuinka usein samoja ongelmia on ollut samassa jalassa. Vasen jalkahan on ollut täysin terve. Oikea jalka on fuskannut ainakin alla olevilla kerroilla:

  • kevät 2015 – juoksu ei onnistu
  • Marraskuu 2015 – juoksu ei onnistu
  • erilaisia pieniä oireita koko vuoden 2016 aina silloin tällöin ja varsinkin mäkijuoksujen jälkeen – muutamien päivien poissaoloja tai pienen kivun kanssa juoksua.
  • 2016 joulukuu – tammikuu 2017 – juoksu ei onnistu tai pienen kivun kanssa juoksemista.

No niin. Hetken muisteluiden ja jalkojen tuijottamisen jälkeen oli muutama suoritus tehtävänä. Ensimmäisenä tehtävänä oli nousta päkiöille ja seuraavana oli tehdä tehdä kyykky. Fysioterapeutti seurasi edestä jalkojeni liikkeitä. Muutaman suorituksen jälkeen tein peilin edessä vastaavat ja näin itse suoritukseni. Kas kummaa, oikean jalan nilkka näytti lähtevän päkiöille nousussa hieman huojumaan. Samoin myös kyykyssä. Vasemman jalan nilkassa ei näyttänyt tulevan liikkeen aikana minkäänlaista sivuttaisliikettä/-värinää.

Sitten mentiin selin makuulle. Fysioterapeutti otti hikiset ja rumat jalkani kätösiinsä ja alkoi vääntelemään. Vasenta jalkaa/nilkkaa väänneettäessä ylös ja alas jalka pysyy tukevasti hyvässä linjauksessa ja taipuu lähes normaalisti. Vaimennus tapahtuu ylös ja alas. Oikeaa jalkaa/nilkkaa ei saanut väännettyä ylös niin että linjaus olisi pysynyt vaan nilkka teki pienen kiepin. Vaimennusta ei myös tapahdu yläsuuntaan. Liikerajoitteita.

Seuraavaksi mentiin vatsalleen makuulle. Fyssari kertoi että seuraava toimenpide voi sattua vähän tai erittäin paljon ja kuulua naksahduksia. Kipua ei lopulta syntynyt, mutta nilkkaa väänneltiin ja revittiin siihen tahtiin että muutama kunnon poksahdus kuului. Hetkisen jo luulin että meinaako fyssari nyt tehdä lopullisen toiveeni, eli irroittaa koko paskajalan ja vaihtaa uuteen käyttökelpoiseen. Vääntelyiden ja kiskomisten jälkeen taas käännyttiin selälleen makuulle.

”Katso, nyt näyttää siltä että nilkkaa taipuu oikeanlaisesti asentoon, linjaukset aikalailla normaalit ja vaimennuksenkin tekee yläsuuntaan”. Siinä ihmetellen katselin että mitäs helvettiä tässä nyt tapahtui paskajalalle.

Nilkka oli ollut siis kansankielellä jokseenkin jumissa/lukossa/liikerajoitteinen/jäykkä. Fysioterapeutti napsautti nilkan liikerajoitukset pois ja laittoi nilkan oikeille sijoille. Liikerajoitteinen nilkka antoi selkeän syyn siihen, miksi esimerkiksi mäkijuoksussa saan aina jalan kipeytymään. Kun mäkijuoksussa jalka kääntyy ylös, niin samalla se kääntää nilkan virheasentoon, joka taas esimerkiksi tekee akillesjänteelle sen, että kuorma ei tule sinne normaalisti ylhäältä alas vaan samalla se venyy ja kuormittuu sivusuuntaisesti. Vika ei ollut niin suuri etteikö sillä pystyisi juoksua harrastamaan, mutta nimenomaan harrastamaan. Ongelmat tulevat siinä vastaan kun harrastaminen lähtee käsistä ja virheasentoista nilkkaa rasittaa esimerkiksi 12tunnin aikana 128kilometrin verran.

Viikon kuluttua perjantaina on uusi käynti. Siihen saakka sain fysioterapeutilta luvan juosta niin paljon kuin huvittaa. Perjantaina katsotaan sitten onko nilkka pysynyt vielä ns. raiteillaan ja jos on niin syntyykö kipua edelleen tai ovatko nilkan liikerajoitteet palanneet. Kuulemma helpolla tuskin tulen kuitenkaan pääsemään vaan nilkan kanssa jumppaaminen tulee työlääksi, jotta se ei menisi paikaltaan pois. Ja vaikka kuinka jumppaisi, niin se silti saattaa aina ajoittain lukkiutua, jolloin täytyy taas avata. Todennäköisesti liikerajoite nilkassa on ollut jo useamman vuoden, ehkä koko elämän, ja yhtenä syynä voisi olla esimerkiksi nivelsidevamma joskus futiksen juniorivuosina. Sellaista vammaa en kuitenkaan muista. Positiivista on se, että jos kyse oli näinkin pienestä asiasta, jota saa hoidettua nilkkaa jumppaamalla ja tarpeen tullen naksauttamalla sen takaisin paikalleen, niin tässähän vielä juostaan vaikka kuuhun ja sen ympäri.

Autolle kävellessä käveleminenkin tuntui oudolta – tai oikeastaan voisi sanoa normaalilta, oikealla jalalla astuminen tuntui samanlaiselta kun vasemmalla jalalla astuisi. En koskaan ollut ymmärtänytkään että pieniä eroja jopa kävellessä astunnassa on tullut. Nyt jännätään mitä illan lenkki tuo tullessaan. Jos tällä nyt pääsen perhanan jalan vaivasta eroon, niin lupaan kiittää joka ilta iltarukouksessa fysioterapeutti Janne Koposta. Jos en pääse vaivasta eroon, niin otan voodoo-nuken esiin, lyön lenkkarit naulaan ja alan ajamaan fatbikea. Hah.

Ensimmäinen juoksuvuosi pulkassa – yhteenveto

Tammikuu

601 treenikilometriä Esportin radalla ja matolla. Paino pudonnut parissa kuukaudessa noin 10kg. Mies alkaa olla aika nahkaa vain. Tammikuun treenit olivat lähes 99%:sti hidasvauhtisia ja pitkähköjä. Maisemat eivät juurikaan vaihtuneet, tosin juoksukaverit useammin. Esportilla törmäsi säännöllisesti tuttuihin naamoihin. Kilometrivauhdit pyörivät keskimäärin jossain 6min/km. Tammikuussa en juossut koskaan kovaa. Näin hitailla vauhdeilla en juossut enää helmikuun jälkeen juuri ollenkaan.

Helmikuu

Endurance 24h, joka päättyi pettymykseen. Nesteet eivät pysyneet missään vaiheessa sisällä ja kävin kusella monen tunnin ajan jopa kymmenen minuutin välein. Toisaalta suoritukseen voi olla tyytyväinen, olinhan vasta aloittanut harjoittelun jota edes kehtaisi jossain määrin harjoitteluksi kutsua. Yhteensä kuukaudelta 410km hölkkää.

Maaliskuu

Muutama viikko meni Endurancelta palautumiseen. Juoksua aloin kuitenkin jo hiljalleen tekemään. Kisa kuitenkin rasitti penikkaa hieman ja maaliskuussa tulikin juostua siten vähän, vain 333km. Ensimmäistä kertaa aloin pitkään aikaan juoksemaan myös kovempaa ja esimerkiksi kymppiä kiihdyttelin. Ehkä sillä oli osasyynsä penikoiden kanssa.

Huhtikuu

Innostuin juoksemaan spontaanisti kovempia lenkkejä. Tässä kuussa tuli vedettyä ensimmäistä kertaa elämässä kymmenen kilometriä alle 40minuutin ja lopulta aikaan 38:27. Tuolla lenkillä juoksin kuitenkin ekan kilometrin noin viiteen minuuttiin joten ehkä minuutin olisi jo tuolloinkin voinut karsia kympin kokonaisajasta. Lenkki laittoi pohkeet jumiin, enkä loppuviikkoon hölkännyt. En ollut selvästikään tottunut juoksemaan kovaa.

Huhtikuussa juoksin myös 21km matkalla oman silloisen uuden ennätyksen aikaan 1:22:28. Tälläkin lenkillä himmailin ekat kilsat, jonka jälkeen spurttasin spontaanisti ennätysyritykseen. Juoksin tämän Haltialan maisemissa. Olin ollut jokusen aikaa evakossa Kaivokselassa. Huhtikuulta tuli kasaan 425 hölkkäkilsaa.

Toukokuu

Toukokuun toiselle päivälle olen merkinnyt että juoksin ensimmäistä kertaa tänä vuonna shortseilla ja t-paidassa. Toukokuusta tuli ihan hyvä kuukausi. Juoksukilometrejä 491km ja mukana voittoon päättynyt Kokkola Ultra run 6h kisa. Kisan voitto oli yllätys. Suurempi yllätys oli vielä se että seuraavalla viikolla juoksin lähes normaalisti. Palauduin Kokkolasta erittäin nopeasti.

Toukokuussa juoksin todella monella lenkillä pidempiä kovavauhtisia osuuksia. Kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa polkujuoksemassa. Kokkolasta ei ollut vierähtänyt kuin viikko kun asensin hellepäivän aamuna kellooni Nuuksio Classic maratonin reitin ja ajattelin homman olevan helppo nakki. No ei ollut. Vedet loppui aika äkkiä. Matkaa taittui yli 30km mutta homma oli aikamoista. Siitä kirjoitinkin aiemmin tänä vuonna.

Kesäkuu

Hyvä juoksukuukausi. Tällä kertaa 497km kasaan. Kesäkuussa narkkari meinasi ajaa päälleni aamulenkillä Oittaalla. Ajoi lopulta puuta päiten ja pääsin soittamaan poliisit. Tässä kuussa aloin suunnitellummin juoksemaan vauhtien mukaan. Juoksin tempojuoksuja pari kertaa viikossa. Lähdin myös kesäkuussa Turkkiin lomalle. Sitä ennen juoksin seitsemän päivän aikana hiuksen verran päälle 200km. Tähän kuului 50km pitkis, johon taasen kuului Paloheinämaraton. Turkissa ei tullut juurikaan juostua, joten kesäkuulle tuli jopa kaksi hieman kevyempää viikkoa joista toinen lähes juoksuton.

Heinäkuu

En varmasti paljoa valehtele, mutta heinäkuussa taitoi olla vuoden ensimmäinen krapula. Siitä muistiinpanona pyöräilylenkki pizzaa hakemaan. Heinäkuu muuten oli erinomainen juoksukuukausi. Kilometrejä 586. Paljon tempojuoksuja sekä tuplamaraton viikonloppu. Tuli tuohon hyvä rypäs. Noin 140km neljään päivään.

Elokuu

Masokistin unelma heti kuun alusta. Oma 100km ennätys ja kisassa toinen sija. Olin enemmän kuin yllättynyt tuloksesta. Kun Kokkolasta olin palautunut parissa päivässä jo melko hyvään juoksukuntoon niin Masokistista en heti palautunutkaan. Yrittänyt kyllä olen sillä jo 48h sisään kisasta olen ollut hölkällä. Ja seuraavana päivänä taas polulla.

Lisäksi aloitin pienet vo2max-juoksut viikkoa kisasta, joka laittoi lonkan klesaksi. Onneksi säikähdyksellä ja viikon puolittaisella levolla selvittiin. Vasta kuun viimeisellä viikolla pääsin kunnolla treenaamaan. Heti tervepäivien treenien alkajaisiksi vedin toistamiseen tänä vuonna oman 21km ennätyksen, jolle tuli nyt aikaa 1:21:58. Tällä kertaa lähti melko kevyesti tämä joten ainakin pari minuuttia olisi voinut karsia pois. Kuukaudesta kilsoja kasaan vain 355km.

Syyskuu

Sitten ehkä älyttömin kuukausi. Ei kylläkään määrien mukaan mutta kisojen ja treenien. Kilsoja kuukaudessa tuli vain 348km + pyörällä 140km. Kuukausi alkoi ”rottien keli ulkona, joten äkkiä kotiin” – teemalla.. Paukutin kympin kaatosateessa 36:55 aikaan asfaltilla ja jälleen ekat kilsat himmaillen. Kuukausi jatkui seuraavana viikonloppuna Tallinnan maratonilla, jossa tein oman maratonennätyksen aikaan 2:54. Seuraava viikko tuli oikeastaan pyöräiltyä. Sen jälkeen elämäni ensimmäinen polkukisa johon spontaanisti päätin lähteä aamulla kun selailin kisakalenteria. Maastowartissa juostiin 15km polulla. Aikaa kului 1:06 ja sijoitus toinen. Seuraavana viikonloppuna innostuin osallistumaan Sipoonkorpi Trail 21km, joka oli jo hieman isompi kisa Maastowarttiin verrattuna. Sipoonkorvesta melkoinen yllätys kun nousin toiselle sijalle ja ajalla 1:28. Ajattelin että mahkut olisi olleet alle 1:40 tulokseen, mutta alle 1:30 tulos oli kyllä utopiaa. No näyttipähän kulkevan jotenkuten poluillakin.

Lokakuu

Lokakuusta tuli jälleen hyvä treenikuukausi. Noin 574km juoksua. Kun Sipoonkorvesta oli viikko mennyt, niin painelin Nuuksiossa Montrailin omatoimisesti, 52km. Lenkki maistui. Tässä kuussa aloin tekemään myös mäkitreeniä hieman. 10 000m tuli nousua kuukauden aikana. Kävin ihan ulkomailla saakka mäkiä testaamassa lomalla. Lokakuussa juoksu kulki liiankin hyvin.

Marraskuu

Työkiireet alkoivat painamaan. Aika pian alkukuuta tajusin olevani helvetin väsynyt enkä saanut nukutuksikaan. Käytännössä jo lokakuu oli mennyt kokonaan työasioissa tai hölkän parissa. Uusi kausi, uudet kujeet. Alkukuusta oli ottaa pakkolepoa juoksusta kun lenkki tyssäsi seinään ja maistui paskalta. Samassa penikka vähän ärtyili. Huilailin viikon totaalilevossa. Sen jälkeen tein päätöksen että lähden Joensuuhun 12h kisaan. Kisaviikolla hölkkäilin pikkaisen. Joensuussa sitten sain hyvän 12h juoksun ja tulin kolmanneksi 128,4km juoksutuloksella. Joensuu kuitenkin söi kroppaa pahasti. Kausi oli ollut melko heikosti rytmitetty juoksujen osalta.

Joulukuu

Nyt alkaa joulukuun kolmas viikko ja olen ollut nyt kolmisen viikkoa telakalla, Joensuun kisasta lähtien. Vasemman jalan etureisi oli puutuneena pitkään ja on edelleen hieman puutunut. Tämä ilmeisesti vaikuttaa polven toimintaan joka on ärtynyt juoksusta ja vielä tovi sitten jopa kävelystä. Tänään pääsin kuitenkin ensimmäisen kerran vetämään tervehköltä tuntuneen lenkin. Josko se tästä.

Kun vuotta on kolmisen viikkoa jäljellä niin kilometrejä on kasassa yhteensä 4961km. Urheiluun kulutettua aikaa 480h, joista noin 450-460h juoksuun.

 

Kausi 2017

Pysyä ehjänä. Treenata järkevämmin, mutta määrällisesti suurin piirtein kilometreissä saman verran.

Osallistua Karhunkierroksen 160km matkalle, Pallakselle 130km matkalle, Vaaroille.

Ehkä Endurance 24h, mutta silloin voi jo sanoa varmasti että kunnon treeniä tulevana vuonna ei saa. Liikaa isoja kisoja.

Tällä hetkellä kun viime kautta katsoo niin on ollut aivan arpapeliä kisoista palautuminen. Muutaman kerran ollut todella lähellä loukkaantumiset ja pahemmat sellaiset.

Vuodesta 2017 toivoisin saavani hyvän treenivuoden. Kaudelle 2018 on suunnitteilla supervuosi. Se kuitenkin vaatii sitä, että tuolloin olen kykeneväinen ja tottunut jo sen verran että pystyn nostamaan harjoitusmääriäni. Tuolloin olisi tarkoitus suunnata ainakin Suomen Chamonixiin eli Suomusjärvelle.. Mökille.. vuodeksi..

toni_valido_12011986_29-12-2016

Joensuu Night Run 12h

Joensuuhun lähdin lauantaina aamupäivällä yhdessä veljeni kanssa autolla. Saavuimme kisakaupunkiin viiden aikaan iltapäivästä. Matkalla pysähdyimme kertaalleen syömään. Itse napostelin kasvispastaa fetajuustolla. Joensuussa oli toisen tankkauksen vuoro ja söin puolikkaan fetapizzan. Feta oli tällä kertaa in.

Joensuu areenan puitteet olivat hienot. Pukuhuoneet ja suihkut löytyivät ja omalle kisahuollolle vapaina olevia pöytiä oli jo radan vieressä odottamassa kisailijoita. Nappasinkin tuttuun tapaan oman huoltopöytäni noin 20metrin päähän kisajärjestäjän huoltopöydästä. Pidän oman kisahuoltoni mahdollisimman lähellä kisajärjestäjän huoltopöytää, sillä kun esimerkiksi tarvitsen suoltablettia niin otan kisajärjestäjän pöydältä vettä mukaan, jonka jälkeen omasta huoltopöydästä suolatabletin. Näin säästyy muutenkin turhilta hölkkä-pysähdys-hölkkä-pysähdys-kuvioilta kun oma pöytä ei ole sadan metrin päässä kisajärjestäjän pöytää. Tämä oli myös ensimmäinen kisani jossa ei olisi ns. omaa huoltajaa mukana joten kaikki syömiset ja juomiset tulisi itse miettiä. Veljeni lähti nukkumaan heti kisan alettua jotta olisi aamulla ajokunnossa.

Ennen kisaa tapasin Tomi Ronkaisen ja kuulostelin miehen tavoitteita. Toivotimme tsemppiä toisillemme. Samoin näin myös Tero Hyppölän vessajonossa ja toivotin miehelle tsemppiä SE:n metsästykseen.

Olin hieman epävarma omasta kisastani sillä muutavat edelliset viikot olivat olleet huonoja. Lähdössä kuitenkin jo huomasin että juoksu tuntui hyvältä ja sykkeet olivat mukavan tasaiset. Startissa vedettiin jokunen kierros niin että Hyppölä veti ja minä ja Ronkainen tultiin peesissä. Parin kierroksen jälkeen päätin ottaa pienen irtioton ja otin kundit kierroksella kiinni ja hyödynsin jälleen peesiapua. Irtioton tein koska tiesin Hyppölän juoksevan ”dieselinä” koko matkan tasaista vauhtia. Näin ei aivan käynyt, sillä Tero otti tällä kertaa viimeisen tunnin aikana loppukirin. Yritin sekoittaa pakkaa kisan alussa. Jossain vaiheessa Hyppölä lähti vessaan ja olin pari rundia johdossa. Noin kolmen tunnin kohdalla Ronkainen aloitti vetonsa ja otti pian minun kierroksen tai kahden johtoaseman kiinni. Tässä vaiheessa jouduin myös itse käymään vessassa ja samalla totesin että Ronkaisen sen hetkiseen vauhtiin ei ollut järkeä vastata.

Ero sitten hiljalleen kasvoi ja kuuden tunnin kohdalla Ronkainen oli karannut muutamalla kilsalla ja Hyppölä tullut tasoihin tai kierroksen edelle. Tuollainen muutama kilsa ei ole kuitenkaan lopulta pitkä matka jos jossain vaiheessa tulee ongelmia. Tyydyin siis painamaan omalla vauhdilla niin ettei ero liiaksi kasva. Tässä vaiheessa ajattelin että Hyppölä tulee tasavauhtisen dieselinsä kanssa viemään kisan ja Tomi voisi hyytyä jossain vaiheessa. Onneksi olin Tomista täysin väärässä.

Ronkaisen Tomi paineli 100km väliajaksi oman satasen ennätyksensä. Tässä vaiheessa olin 22min perässä. Itse jäin 22min omasta satasen enkasta. Vointi oli hyvä mutta tahtia en voisi kiristää.

Noin 10h 15min kun oli menty tajusin että Ronkainen ja Hyppölä vievät kisan. Olin Tomia sen saman noin 20-30min perässä mutta molemmat edellä olevat juoksivat ihan hyvävointisina eivätkä enää kanttaisi. Tässä vaiheessa aloin seuraamaan missä tulee neljäs. Neljäs tuli minua noin 14km perässä joka tarkoitti sitä että kolmossijaan ei enää juoksua tarvitsisi. Laitoin kävelyksi 35min verran ns. kilpailuhenki oli lähtenyt kun edellä olevia ei enää voisi saada kiinni ja toisaalta kukaan ei ohittaisi minua.

Kun 11h oli menty niin olin taivaltanut juosten ja lopulta kävellen jotain 117km-118km. Alkoi herätä ajatus josko ottaisi loppukirin ja keräisi 130km täyteen. Aloitin kirin ja juoksin jokusen kierroksen lähemmäs 4:30min/km(?) vauhtia. Tajusin kuitenkin äkkiä että tuollaista vauhtia en enää tuntia vetele. Vaihdoin tasaiseksi hölkäksi ja fiilistelin kisan loppua ja kärkimiesten taistoa. 130km jäi alle kahdella kilsalla. Jos olisin jättänyt tuon 35min motivaatiokävelyn väliin niin se 130km olisi rikkoutunut ja se jäi nyt kaivamaan. Pää ei kuitenkaan aina toimi kisassa. Tyytyväinen muuten kisaan ja voitto meni oikeaan osoitteeseen!

Kisan vaikeimmat hetket koin noin neljän-viiden tunnin kohdalla. Samassa kohtaa siis kuin Masokistin Unelmassa. Matkaa oli vielä paljon jäljellä ja tuntui tuskastuttavalta. Sanoinkin naisten sarjan voittajalle Heli Lehtiselle kun hän kyseli miten jaksan, että juoksen vielä 30minuuttia ja katson sitten että keskeytänkö. Tunnin ajan oli paska fiilis, kunnes olo koheni ja pääsin jonkinlaiseen flow-fiilikseen. Heikolla hetkellä päätin että juoksen 30min jonka jälkeen katson taas että juoksenko. Kun 30min oli mennyt, niin päätin katsoa seuraavat 30min. En halunnut siis ajatella loppua seitsemää tuntia. Jostain olen lukenut että ihmisen keho alkaa noin viiden tunnin juoksun jälkeen vaihtamaan energiasaantiaan enemmänkin rasvojen suuntaan ja sillä voi olla vaikutusta hetkellisesti olotilaan.

Tällä kertaa varsinaisesti en kokenut muita vaikeita hetkiä kisassa. 12h tullessa täyteen olin ihan hyvävointinen vaikkakin todella väsynyt. Silmät meinasivat mennä kiinni ja uni tulla kun pääsin lämpimään suihkuun. Olinhan toki ollut jo hereillä noin 24h-tuntia.

Kisan ruokailu- ja tankkauspuolta en ollut tällä kertaa suunnitellut mitenkään. Tai suunnittelin vasta juostessa. Join noin 15min välein jonkun desin jotain (fantaa, colaa, myöhemmin matea, vettä) ja pyrin välillä syömään kisajärjestäjän huoltopöydästä jotain. Mukanani olevat geelit myös muistin jossain vaiheessa ja vetelin niitä myös jossain vaiheessa ainakin kerran tunnissa. Lisäksi omasta huoltopöydästä tarttui muutama vihreä kuula, suklaapatukka huiviin. Kaksi suolatablettia otin myös kisan aikana.

Kenkien kanssa kikkailin kolmesti. Aloitin Hoka One One Clifton 3:lla ja juoksin niillä ensimmäiset viisi tuntia. Sen jälkeen vaihdoin Hokan Tracereihin joilla juoksin seuraavat kolme tuntia kunnes vaihdoin takaisin Cliftoneihin pariksi tunniksi ja loppuun vedin taas Tracerit. Cliftoneissa on pohjaa ja vaimennusta paljon, Tracerit ovat taas matalapohjaiset ja vaimennusta ei ole niin paljon. Molemmat kengät ”rasittavat” jalkaa aivan eri tavalla. Kun huomasin että jotkin jalan lihakset alkoivat kipeytymään liiaksi niin vaihdoin kenkää toiseen joka rasittaisi lihaksia eri tavalla. Tämä tuntui toimivan hyvin. Aina kengänvaihdon jälkeen juoksu kulki kuin rasvattu ja kipeytyneet lihakset saivat ”lepoa”.

Kiitokset kisailijoille ja kisajärjestäjille. Hienosti toteutettu kilpailu!

Edit: Täytyy vielä todeta että pitkälle ollaan tultu esim viime helmikuun Endurance 24h:sta jolloin keräsin 19tunnin aikana 140km ja olin aivan klesana. Kroppa alkaa hiljalleen tottua. Tässä kisassa kävin vessassa kolmesti tai neljästi. Kerran paskalla ja pari kertaa pissalla. Vuoden harjoittelu alkaa toimimaan.